Vapaaehtoistempaus ”Ystävänpäivä on joka päivä” 22.5.!!!

               5.4.2012 n. 100 kankaanpääläistä osallistui kautta aikojen ensimmäiseen koko paikkakunnan vapaaehtoistempaukseen.

     Kankaanpään seudun vammaisjärjestöt ry (Kaseva) ja Kankaanpään seurakunta kutsuvat nyt kolmatta kertaa kaikki mukaan:
 

 

”Ystävänpäivä on joka päivä – yhdessä hyvinvointia Kankaanpäähän”

Vapaaehtoistempaukseen 22.5.2014

 

Teillä on jälleen mahdollisuus osallistua koko Kankaanpään yhteiseen, iloiseen tempaukseen. Haastamme kaikki mukaan auttamaan lähimmäisiään yhden päivän aikana. Päivän tarkoituksena on tuottaa hyvää mieltä koko Kankaanpäähän, ja lisätä samalla aktiivisuutta, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä paikkakunnalla.

Lisäksi avajaisissa luvassa jälleen Letkiksen SE – yritys torilla!!! Viime keväänä tempauksen avajaisissa tehtiin hieno uusi Letkiksen SE, jota ainakin torniolaiset ja vaasalaiset yrittävät ylittää vielä ennen tempaustamme. Kaikki joukolla siis tekemään uutta ennätystä!

Osallistumisohjeet vapaaehtoistempaukseen:

1.     Kerätkää työyhteisöstänne, koulustanne, tuttavapiiristänne tai yhdistyksestänne porukka tai osallistukaa yksin,

2.     Ilmoittakaa Kasevan toimistolle 3.5. mennessä montako vapaaehtoista hyvän tekijää on tulossa, mahdolliset toivetehtävät ja kuinka kauan voisitte suunnilleen käyttää tehtäviin aikaanne

 

Mahdollisia tehtäviä ovat esim.

        laulu-, musiikki-, runo- tai muut esitykset esim. vanhainkodeissa tai päiväkodeissa

        roskien kerääminen, haravointi tms.

        ikäihmisten avustaminen ulkoilussa

        juttuseurana tai lehdenlukuapuna oleminen iäkkäälle

        avustaminen kaupoissa, esim. kauppakassien pakkaaminen kassoilla tai ikäihmisten avustaminen ostoksilla

        hyvän mielen levittäminen ympäri Kankaanpäätä tavalla tai toisella; halaus lähimmäisellekin riittää!

–     päivän avajaisissa esiintyminen

–     lipaskerääjänä toimiminen

        mikä tahansa vapaaehtoinen auttamistehtävä, joka mieleen juolahtaa! Ehdotuksia otetaan vastaan 

 

Ilmoittautumiset ja tiedustelut:

 

Kaseva Torikatu 9

puh. 040 7717425

ystavanpaiva.kankaanpaa@gmail.com