Mannerheimin Lastensuojelu Liiton Kankaanpään yhdistys

Kankaanpään yhdistys on perustettu vuonna 1926 ja se toimii Kankaanpään kaupungin alueella. Yhdistyksen toiminta käynnistettiin uudelleen helmikuussa 2013 sen oltua tauolla vuoden 2007 tienoilta lähtien.

Kankaanpään yhdistys on järjestänyt ja ollut mukana järjestämässä vuosittain erilaisia tapahtumia niin lapsille kuin lapsiperheillekin. Tätä perinnettä kunnioittaen jatkamme toimintaamme ja otamme mielellään vastaan uusia ehdotuksia sekä ideoita, joita haluaisitte oman MLL -paikallisyhdistyksen toteuttavan toiminnassaan.

Tapahtumista ilmoitetaan mm. Kankaanpään Seudun yhdistystoiminta-palstalla, Facebook -sivuillamme MLL Kankaanpää sekä tapahtumakalenterissa.

Toimintaamme ja tapahtumiimme ovat kaikki lämpimästi tervetulleita.

Päämäärät

  • lapsi on osallinen ja näkyvä yhteiskunnan jäsen
  • jokaisella lapsella on hyvä, onnellinen ja turvallinen kasvuympäristö
  • vanhemmuus ja yhteinen kasvatustyö saavat arvostusta ja tukea
  • vapaaehtoistyö, toisen auttaminen, välittäminen ja yhteisen vastuun kantaminen ovat yhteiskunnan näkyviä arvoja
  • lapsuuden tueksi vahvistuu sukupolvien ketju

Yhdistyksemme kuuluu myös Kankaanpään Seudun Vammaisjärjestöt ry:een (Kaseva­), joka on Kasevaan kuuluvien alueellisten vammais- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys. Kasevan tarkoituksena on tukea järjestöjen yhteistoimintaa sekä valvoa vammaisjärjestöjen yleisiä ja yhtäläisiä etuja sekä parantaa järjestöjen yleisiä toimintaedellytyksiä.

Kasevan järjestämiin toimintoihin ja tapahtumiin ovat jäsenemme myös tervetulleita.

kotisivu: www.kankaanpaa.mll.fi/

Yhteystiedot

Heidi Rannikko, puheenjohtaja
mll.kankaanpaa@gmail.com
p. 040-590 9305

Nina Granholm, jäsenvastaava
granholm.nina@gmail.com
p. 040-414 4991

Sina Kankare, sihteeri
sina.kankare@gmail.com

Kati Hietikko, rahastonhoitaja, tukioppilas- ja
nuorisotoiminnanvastaava
khietikko@gmail.com

Anna-Kristiina Ostamo, hallituksen varajäsen,
nettivastaava
annakristiina.ostamo@gmail.com

Laskutusosoite:

MLL Kankaanpään yhdistys
Heidi Rannikko
Kalliokatu 13
38700 Kankaanpää